tiistai 18. marraskuuta 2014

8. Geenit siirtyvät sukusoluissa vanhemmilta jälkeläisille

Sukusolut syntyvät meioosin tuloksena


  • meioosissa kromosomiluku puolittuu ja lopputuloksena syntyy neljä kromosoniluvultaan yksinkertaista eli haploidista sukusolua
  • Ituradan eli sukusoluja tuottavan solulinjan solujen jakautumista edeltää DNA:n kahdentuminen.
    ---> Alkaa huomattavasti mutkikkaampi kaksiosainen tapahtumasarja, jonka ensimmäistä osaa kutsutaan vähennysjaoksi ja toista osaa tasausjaoksi. 
  • Vähennysjaossa kromosomiluku puolittuu ja syntyy kaksi haploidista solua.  
  • Näissä soluissa kromosomit ovat kuitenkin vielä kahdentuneina. Tasausjaossa tuma jakaantuu uudelleen, jolloin kahdentuneiden kromosomien sisarkromatidit erkaantuvat toisistaan. 
     
  • Lopputuloksena jokaisesta sukusolun emosolusta syntyy neljä sukusolua. 

     
  • Jokaisessa sukusolussa on vain toinen kromosomi kustakin kromosomiparista.

     
  • Ihmisellä meioosi tuottaa kuitenkin vain yhden munasolun, sillä kolme muuta meioosissa syntynyttä tytärsolua surkastuu. Siittiöitä syntyy aina neljä kappaletta.








Meioosissa voi tapahtua häiriöitä, jotka johtavat kromosomistomutaatioon

  • Kromosomistomutaatiot johtuvat siitä, että meioosin vähennysjaon jälkivaiheessa sukkularihmat eivät kykene irrottamaan vastinkromosomiparia erilleen toisistaan, vaan toiseen soluun tulee esimerkiksi yksi kromosomi liikaa ja toiseen puolestaan yksi liian vähän.

  • Tunnetuin esimerkki kromosomistomutaatiosta on ihmisellä esiintyvä Downin oireyhtymä eli Downinsyndrooma.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti